
Naisväki saapui saarelle vasta juhannusaattona. Alunperin kolmikon piti saunavastojen ja juhannuskoivujen kanssa rantautua saarelle jo edellisenä iltana mutta ilmojen haltijat olivat sitä vastaan. Merelle ei yksinkertaisesti ollut menemistä kun tuulta oli puuskissa 25 m/s. Niin radioamatöörien lämmittämä sauna jäi siltä päivältä väliin. Saarella olevat radiomiehet saivat eturivin paikalta seurata myrskyn tyrskyjä. Laivoilla oli vaikeuksia sillä kelillä päästä Hangon satamaan ja saarelta seurattiin laivojen taistelua niiden yrittäessä hinaajien avustamana päästä sataman suojaan. Onneksi selvittiin ilman suurempia havereita: yksi purjevene oli uponnut satama-altaassa.
Juhannusaattoaamu aukeni aurinkoisena ja melko tyynenä. Eilistä myrskyä oli vaikea kuvitella. Niinpä naiskolmikko Tuula, Evelin ja Laura liittyivät radioamatöörikolmikon Harri, Pekka ja Jussi seuraan. Ensimmäinen päivä ja hyvän toistakin meni totutellessa paikkaan. Lähinnä naisväki tuntui keskittyvän miesten työllistämiseen. Saunapuita alettiin tekemään sirkelillä, mikä sai miehet nopeasti kaivamaan esiin moottorisahan, joka tietysti ensin tarvitsi kunnollisen huollon. Lopputulemana oli kuitenkin iso kasa polttopuita. Intoa täynnä maalattiin myös yläkerran ikkunoiden raameja. Vasta maalauksen jälkeen selvisi että maalin kuivuminen vie viikosta neljään viikkoa. Naisilla oli siis luvassa yöpymistä vintillä jossa oli läpivetoa ja sateen sattuessa vesikin tulisi sisälle. Eihän siinä miesten auttanut muuta kuin suojata ikkunat.
Pyhien aikana töitä tehtiin vähän kevyemmällä otteella kuin arkena. Jotakin kuitenkin. Saunan seinälaudoitusta viimeisteltiin ja saarelle muualta tuoduista ovista poistettiin maalia. Myös kaikki saaren vesiastiat pestiin.
Juhannuspäivänä saarella kävi pari venekuntaa vieraisilla. Helsinkiläispariskunta oli käynyt saarella jo aiemmin, toiselle venekunnalle käynti oli ensimmäinen.
Sunnuntaina miehitys muuttui: radioamatöörit ja Evelin joutuivat poistumaan ja keskelle saaren hiljaisuutta jäi kaksikko Tuula ja Laura.
Evelin, Harri, Jussi, Laura, Pekka ja Tuula
|