suomeksipå svenskain english
 
 
  • Perustettu 2003
  • Jäseniä 960 Suomessa ja ulkomailla
  • Tärkeitä yhteistyömppaneita mm. Merenkulkulaitos, Metsähallitus.
  • Kansainväliset yhteydet: konferenssit Pohjoismaiden ja Viron majakkaseurojen kanssa

 
Toimintamme kohteena ovat majakat ja merimerkit

Suomen Majakkaseura - Finlands Fyrsällskap on perustettu edistämään Suomen majakoiden ja muiden merenkulun turvalaitteiden suojelua ja pitämään esillä niihin liittyvää kulttuuriperintöä. Seura toimii myös majakkaharrastajien yhdyssiteenä ja edustaa Suomea kansainvälisessä majakkaharrastajien yhteisössä.

Majakat ovat käyneet tarpeettomiksi merenkululle. Pahimmillaan näitä tarpeettomia majakoita on Suomessa sammutettu ja jätetty oman onnensa nojaan. Tälläkin hetkellä useat majakkavanhuksemme odottavat pelastajaansa.

Pyrimme nostamaan uhattujen majakoiden tilanteen julkisuuteen ja turvaamaan niiden tulevaisuuden. Turvaa kaipaavat myös saariston ja sisävesiemme arvokkaat pookit, kummelit ja loistot. Majakkaseuralla on monivuotisia kunnostusprojekteja majakkasaarilla, ja niiden ohella teemme yhteistyötä ja osallistumme paikallisten yhdistysten vastaaviin hankkeisiin.





Majakkaseuran jäsenet

Majakkaseuran päämääränä on majakoiden tulevaisuuden turvaaminen. Jäsenemme osallistuvat tähän toimintaan monella tavalla:

- remontti- ja ylläpitotalkoissa omilla majakkasaarillamme Hangon Gustavsvärnissä, Ahvenanmeren Märketillä tai yhteistyökumppaneittemme hankkeissa.
- vuosittain ilmestyvän Majakkasaaret - Fyröarna -kalenterin tuotolla katamme suurimmalta osalta omien talkootöittemme kustannukset. Kalenterista onkin muodostunut arvostettu kestotuote. Jäsenistömme huolehtii sen myyntityöstä kokonaan.
- osallistumalla tilaisuuksien järjestämiseen ja talkootyönä tehtävään seuran arkitöiden hoitamiseen
- ostamalla tuotteitamme ja maksamalla jäsenmaksun vuodesta toiseen.



Kaikki jäsenemme kannustavat konkreettisesti tekemäämme työtä. Haluamme pitää heidät ajan tasalla yhteisen työn tuloksista Majakkaseuran verkkosivuilla, talkoopäiväkirjoilla ja jäsentiedotteilla.

Kun arvostaa majakoita ja tekee työtä niiden säilymiseksi, haluaa myös päästä tutustumaan niihin ja muihin merimaisemaamme kuuluviin vanhoihin väylämerkkeihin. Järjestämme yhteyksiemme avulla jäsenille tutustumismatkoja vaikeapääsyisille majakoille niin kotimaassa kuin ulkomailla, ja mahdollisuuksien mukaan jopa eri vuodenaikoina. Retkistä teemme useimmiten selostuksen verkkosivujen retket-osioon. Pidämme yhteisiä juhlia ja tapaamisia vuoden mittaan.



Kiinnostus majakoihin syntyy monesta suunnasta: kiinnostuksesta arkkitehtuuriin, elämäntapaan, meren, luonnon ja ihmisen kohtaamiseen, erityiseen alueeseen suomalaisessa historiassa ja erityiseen elinpiiriin, jossa kasvaneita ja työskennelleitä on vielä jakamassa kokemuksiaan.

Majakkaharrastus on varsin sosiaalista toimintaa: tehdään talkootöitä ennalta tuntemattomien kumppanien kanssa kirjaimellisesti autiolla saarella, tai kuljetaan retkillä harvinaisissa kohteissa, joihin pääsy tapahtuu sään salliessa. Toiminnassamme on mukana ihmisiä, jotka suhtautuvat avoimesti elämän arvaamattomuuteen ja osaavat ottaa siitä ne mahdollisuudet, joita ei voitu ennakoida. Sitoudumme kukin tavallamme siihen että menneisyydestä säilytetään se mikä on vaikuttavaa ja kaunista, antamatta sen muuttua rujoksi raunioksi vailla tarinaansa ja lahjaansa.